Korjalan Omassa Keittiössä jokainen tuote kulkee ruokaa rakastavien käsien kautta, kohti kotien ruokapöytiä. ”Rakkaudella luotua” onkin yksi toimintamme peruspilareista. Rakkaus niin tuotetta kuin jokaista työntekijäämme kohtaan on arvo, jota ei voi rahalla mitata. Kädentaito näkyy jokaisessa tuotteessamme. Osaava ja ammattitaitoinen henkilökuntamme valmistaa vuoden jokaisena viikkona maukkaita, arkea helpottavia ruokia.Oman Keittiön tarina alkaa vuonna 2023, jolloin Kymen Seudun Osuuskauppa päätti panostaa laadukkaiden valmisruokien tuotantoon. Kesällä ryhdyttiin tuumasta toimeen ja ensimmäiset patongit lähtivät myytäväksi Kouvolan Prisman hyllyihin. Ne saivat suuren suosion heti startista ja seuraavaksi valikoimaamme tulivatkin ruokaisat vihersalaatit.Pian aloitimme toimitukset ympäri osuuskauppamme marketteja aina eteläistä Kymenlaaksoa myöten ja lisää käsipareja tarvittiin. Loppuvuoden 2023 aikana palkattiin kolme uutta kokkia. Joulun tienoilla lanseerattiin nykyinen ykköstuotteemme kermaperunat.Vuonna 2024 valikoimamme sitten kasvoikin aika lailla. Asiakkaat pääsivät maistelemaan mm. kiusauksia, viettelyksiä, pizzoja, pastasalaatteja, patoja ja marinoituja kasviksia. Osa tuotteista jäi sesonkiherkuiksi, mutta kestosuosikit pysyvät meillä aina saatavilla!Kohta kolmen vuoden ajan olemme kehittäneet reseptejä ja tuoneet tuotteitamme lähelle asiakkaita tapahtumissa ja maistatuksissa. Vuosi vuodelta olemme saaneet enemmän suosiota ja on ollut aivan mahtavaa huomata, kuinka kanta-asiakkaamme tulevat varta vasten kehumaan laittamaamme ruokaa.On suuri ilo valmistaa käsityönä monipuolisia tuotteita helpottamaan nykyisin hyvinkin hektistä arkea, tuoreudesta tai laadusta tinkimättä. Iso kiitos siitä kuuluu teille asiakkaille sekä omille kokeillemme!Niko Haikarainen, keittiöpäällikkö